keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Jyväskylä KV 8.11!

Viime lauantaina oli suuntana Jyväskylä, ja mikäpä muukaan kuin koiranäyttely. Herätys oli kuuden aikoihin, ja matkaan lähdettiin puoli kahdeksalta. Matka taittui jännityksen sekaisissa tunnelmissa. Perillä purettiin tavarat ja itse treenailin Elmon kanssa hieman. Elmo teki oikein hienosti. Me oltiin siis menossa JH- kehään, numerolla 9.

Kehä alkoi, ja kaikki kutsuttiin seisottamaan koiriaan. Ensin isot koirat ympäri, sitten pienet. Tuo kierros meni vähän miten sattuu, alku oli aika sähläystä :D Yksilöissä tuomari kysyi koiran ikää, ja pyysi näyttämään purennan. Sitten edestakainen ja ympäri. Tämän jälkeen seisotus tuomarin pöydän eteen. Mua harmittaa ihan kauheasti kun en seisottanut Elmoa tässäkohtaa vapaasti, siinä kohtaa sillä oli oikein kiva vire päällä. Kuitenkin, en ehtinyt edes asetella loppuun kun tuomari jo kiitti ja oli seuraavan vuoro.

(c) Oma-Emmi Helin
Kun kaikki oli käyneet yksilöissä, mentiin kierros ympäri ja jonkun aikaa seisoteltiin. Tuomari otti 7 jatkoon, ja me oltiin yksi niistä! Päästiin kuitenkin toisiksi viimeisinä jatkoon, joten ajattelin että tuomari ei varmaan sijoittaisi meitä. Jatkossa olleiden kanssa vaihdettiin koiria. Sain aivan ihanan valkean kääpiösnautseri Ruusun. Jokaisessa virallisessa jossa on vaihdettu koiria, olen saanut käppänän :o Elmo meni Ruusun handlerille Veeralle, joka sitten upeasti voitti nuoremmat. Vaihtokoiran kanssa tehtiin edestakainen ja ympyrä. Ruusu kulki tosi nätisti :) Elmo meni myös kivasti Veeran kanssa, vähän hermona oli ehkä. Sitten omat koirat takaisin ja vielä kierros ympäri. Tämän jälkeen tuomari tiputti ensin yhden pois, ja sitten minut. Harmittaa hieman, juuri viimeisenä ennen sijoja, mutta silti hienosti 23 handlerista "kuudensia" :) Arvostelussa kaikki ERInomaista, kommenttina "Well handled".
Erittäin huono seisotuskuva, mutta ainut käyttökelpoinen..


JH"6"
Kuvien laatu on jotain erittäin hirveää (paitsi tuon ensimmäisen) Mutta ei voi mitään :D Tässä on vielä video kehästä! Muutamassa kohdassa ei toimi kunnolla, mutta kai jotain näkyy :)

 


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kehäkettuilemassa!

Eilen aamupäivästä lähdettiin ajelemaan nenäpäivämätsäriin Musti ja Mirri -areenalle. Tarkoituksena oli mennä junnuihin Elmon kanssa, esittää pienissä pennuissa toyvillakoira Emppu sekä isoissa aikuisissa kultainennoutaja Arttu. Päästiin paikalle, ja jo silloin siellä oli kauheasti väkeä. Vähän meidän tulon jälkeen ilmojonot ulottui ulko-oville saakka. Odoteltiin kehien alkua, jolloin treenasin Elmon sekä Artun kanssa. Pääsin myös treenaamaan Milan kanssa, ja se meni tosi hienosti! Emppu ja sen omistaja tulivat vasta hetki ennen kehien alkua, joten ei kauaa ehditty harjoitella. Emppu on ihan pentu vielä, ja kaikki äänet sekä ihmiset olivat pelottavia. Eihän siitä kehästä oikein mitään tullut, ja sininen tuli. Empun kasvattaja esitti sitten Empun sinisten kehässä, eikä kyllä haittaakkaan :D 

Tämän jälkeen alkoi junnukehä. Osallistujia taisi olla 8. Aluksi tuomari kävi katsomassa koirien ilmeet, ja sitten pyysi pari kierrosta ympäri. Yksilöissä tuomari pyysi kolmion ja edestakaisen, jonka jälkeen seisotin vapaasti. Tämän jälkeen tuomari pudotti muutaman kisaajan, ja neljä jäi jatkoon. Itse kuuluin vielä niihin! Tämän jälkeen tuomari taisi vielä pyytää edestakaisen, ja pyysi siirtymään kehän toiselle sivulle. vielä kerran ympäri, jonka jälkeen vapaa seisotus. Koiria piti seisottaa lopussa tosi kauan, ja Elmo rupesi väsymään ja istuili aina välillä. Sijoitettiin neljäs.., kolmas.., ja sitten meidät pyydettiin ensimmäisiksi! Eli tuloksena JH1! Ja koska oli nenäpäivä, pyydettiin voittajia laittamaan punaiset nenät naamaan :D 

Junnukehän jälkeen lähdin aikuisten kehälle, jossa Arttu oli mennyt jo omistajansa kanssa parikehään, koska itse en ehtinyt. Arttu sai sinisen, ja esitin sen sinisten ryhmäkehässä. Meille ei sijoitusta tällä kertaa, hienosti Arttu kyllä meni. 

Kokonaisuudessaan tosi kiva päivä, ensiviikonloppuna Jyväskylä kutsuu! Saatan lähteä myös sunnuntaina esittämään yhden sheltin :)