lauantai 1. lokakuuta 2016

Tampere PN

11.9 Aamusta kuuden aikaan lähdettiin ajelemaan Tamperetta päin, Ea ja Riemu kyydissä. Jyväskylästä otettiin kyytiin myös kaverini Tua ja Dani- sprinkku, joka tuli mukaan junnukoiraksi. Hieman oli auto täynnä, viisi ihmistä, kolme koiraa, teltta ja kaikki muut tavarat, pöytää ei saatu enää mihinkään mahtumaan. Huima ja velipoika Santtu oli trimmattu edellisenä päivänä, itse siistin pennut vielä näyttelypaikalla. Paikalle päästyämme koottiin teltta ja laitettiin tavarat, pöytäviritelmänä toimi häkin päällys + tarjotin ja liukuestematto.. :D Suht nopeasti sain koirat laitettua, Santun kanssa vähän enimpiä virtoja pois ja kehään. Postauksen kuvat on ottanut Tua Paassilta ja Sofia Kovalainen!


Uroksia oli kaksi jotka molemmat pikkupennuissa, Santtu toisena. Mentiin ensin yhdessä ympäri, ja ensimmäinen koira yksilöön. Santtu pöydälle, seisoi oikein hienosti! Tuomari mainitsi kulmureista, Santun alakulmurit on nimittäin hieman kitalaessa vielä.. Sitten alas, ja seisottiin hetki. Santtu seisoi hienosti vapaana! Liikkeinä edestakaisin ja ympäri, jonka jälkeen alkoi kilpailuluokka. Yhdessä ympäri, ja tuomari näytti Santun ykköseksi! Valitettavasti ei voinut antaa kp'ta hampaan takia, ihan ymmärrettävästi. Arvostelussa oli kuitenkin kaikki vain kehua, hammasta lukuunottamatta.


Suoraan Huima kehään, taas kierros ympäri ja pöydälle. Humps oli pöydällä oikein hienosti. Tuomari mainitsi myös Huiman hampaasta, toinen alakulmuri on vielä aavistuksen ikenessä. Pöydältä alas ja seisotus, Huima seisoi aivan upeasti vapaana, niinkuin veljensäkin. Sitten edestakaisin ja ympäri, Huima sai kp'n joten oli myös paras narttu sekä ROP-pentu!! Ylpeä <3 Lopussa vielä video Huiman kehäilystä!









"5kk. Ryhdikäs, oikeat rungon mittasuhteet, erinomainen pitkä pää. Hyvät korvat, tummat silmät. Hyvä purenta, vasen alakulmahammas ahdas asentoinen. Ikäisekseen hyvä rintakehä ja eturinta. Iänmukainen karvapeite, liikkuu ja esiintyy hyvin." 
KP & ROP-pentu, tuomarina Juha Putkonen



Otettiin muutamat kuvat, ja lähdin viereiselle kehälle etsimään esitettävääni gordoninsetteri Metteä. Kehä oli todella, todella ajoissa ja meinasi tulla hieman kiire, ehdittiin kuitenkin. Mentiin ensin pari kierrosta ympäri ja tuomari tuli tutkimaan. Mette oli hieman rauhaton, kun ei oikein ehtinyt katsella ja ihmetellä ennen kehää. Metelle kuitenkin kp oikein hienolla arvostelulla, joten oli myös ROP-pentu! Ennen junnuja treenailtiin Danin kanssa hieman, Dani oli hieman poissaoleva. Tua sanoi Danin olevan tuollainen aina, kun lähellä on juoksuinen narttu, joten liekkö siellä ollut sitten joku juoksuinen.
.

Nuoremmat meni suht. nopeaa, pian päästiin astumaan kehään. Mentiin juoksujärjestykseen, me oltiin siinä toisina. Tuomari otti ensisilmäyksen, kierros ympäri ja yksilöihin. Yksilöissä tuomari pyysi näyttämään hampaat, sitten edestakaisin ja kolmio. Ne meni oikein hyvin, liikkeiden jälkeen seisottelin Danin vapaasti. Vielä kierros ympäri ja jonon perälle.


Kun kaikki oli käynyt, tuomari otti vielä yhdessä edestakaiset. Me oltiin Jonnan parina. Takaisintullessa Dani haistoi yhden siihen pissineen nartun pissit ja olisi niitä jäänyt haistelemaan. Tuomari rupesi jakamaan sijoja, ja osoitti meidät kolmansiksi. Arvostelussa seisottaminen EH, muut ERIä. Seisottamisessa kommenttina "Tarkkuutta etuosaan", yleiskommenttina "Hyvät säännölliset liikekuviot. Hihna voisi olla liikkeessä löysempi."


Pian alkoikin jo ryhmät. Ensin oli hieman odottelua 1-6 ryhmien ajan, sen jälkeen päästiin Meten kanssa kehään. Mette esiintyi aivan upeasti! Tuomari tiputti muutaman koirakon pois, ja me oltiin vielä jäljellä! Kaikki menivät edestakaisin ja ympäri, jonka jälkeen sijoittaminen alkoi. Neljäs ja kolmas ruusuke meni, ja tuomari antoi sinisen ruusukkeen meidän viereiselle koiralle. Kääk, Mettehän oli siis koko ryhmän voittaja!! Aika huikeaa!


Melkein suoraan päästiin Huiman kanssa kehään. Huima esiintyi kuin konkari siihen asti, kun edellä oleva isovilla pisti leikiksi, Huima olisi halunnut myös. Tuomari ei pahemmin alkupään villoja katsonut, meidät käteltiin kehästä ulos.


Seuraavaksi pääsin jo Meten kanssa BIS- kehään juoksemaan. Tuomari kävi kaikki yksitellen läpi, Mette esiintyi oikein hienosti! Tuomari mietti ja mietti. Kuulutettiin neljänneksi afgaani, ja meidät kuulutettiin kolmansiksi!! Ihan huikea fiilis! Varmasti kehäillään vielä tulevaisuudessa Meten kanssa uudestaankin.


Lähdettiin ajelemaan takaisin kotia kohti, käytiin heittämässä Tua ja samalla moikkaamassa pientä Toivo- geesipentua! Kotona oltiin vasta myöhään illalla, suoraan päästiin nukkumaan. Loppuvuonna on enää vain Jyväskylä KV, jonne pääsen vain sunnuntaina sekä tottakai messari. Huiman ilmoan ainakin messariin molemmille päiville, Jyväskylää mietin mutta en kuitenkaan ilmoittanut. Ei kehtaa kennelyskää lähteä hakemaan ennen messaria, ilmohinnatkin oli aika suolaiset. Messarissa onkin viimeiset pentukehät, heti tammikuun eka päivä pikkupentu täyttää 9kk, ääk!


Tampereelta mulle kotiutui uusi runko, Canon EOS 600D. Vielä pitää putkeen säästää, nyt vain kittiputki tässä. Nyt vaan opetellaan tuon kameran käyttöä, tykkään kyllä kovasti!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!